Plugit Finlandilla kokonaisuus hallussa

Ajoneuvoille tarkoitetun onnistuneen latausjärjestelmän suunnittelu, aikaansaaminen ja ylläpito vaatii moniulotteista ammattitaitoa.

Plugit Finland aloitti toimintansa vuonna 2012, jolloin sähköverkosta ladattavat autot ja niiden latauslaitteet olivat hyvin harvinaisia. Alkuvaiheessa Yritys keskittyi laitteiden asennuksiin niiden huoltoon. Asiakkaina oli lähinnä yrityksiä, jotka halusivat olla aktiivisia sähköisen liikenteen ensimmäisessä aallossa. Erilaisia haasteita riitti tuolloin ratkottavaksi.

”Ensimmäisten laitteistojen käyttövarmuuteen liittyi epävarmuutta. Verkkoyhteyksien kanssa oli valtava määrä ongelmia. Kävimme Porista käsin ympäri Suomen huoltamassa järjestelmiä ja ratkomassa niihin liittyviä haasteita. Tuon alkuvaiheen jälkeen toimintamme laajeni seuraavaksi automaahantuojien ja -liikkeiden suuntaan, jotta heidän asiakkailleen pystyttiin tarjoamaan luotettavaa kartoitus-, laite- ja asennuspalvelua”, kertoo Plugit Finlandin myynti- ja markkinointijohtaja Topi Aaltonen. Hän on yrityksen osakas, ja ollut sen palveluksessa vuodesta 2016.

Autoalan yrityksissä sähköliittymän kuormituspiikit tapahtuvat väkisin päiväsaikaan sekä kiinteistön että ladattavien autojen energiavaatimusten myötä.

Lähtötietojen rooli

Täysin uutta ajoneuvojen latauspaikkaa suunniteltaessa ollaan tänä päivänä eri tilanteessa kuin esimerkiksi reilu viisi vuotta sitten. Jos omakotitaloasennuksia ei huomioida, nykyään ei pyritä aikaansaamaan vain muutamaa latauspistoketta toimivaksi. Tavoitteena on käytännössä aina laajempi kokonaisuus, jonka tulevaisuuden skaalautuvuus ja ylläpito kannattaa ottaa vahvasti huomioon.

”Koko hankkeen kulmakivenä on huolellinen, asiantunteva lähtötilanteen ja toiveiden kartoitus. Asiakkaamme eivät usein ole tietoisia kaikista rajoitteista ja mahdollisuuksista, joita parhaaseen mahdolliseen toteutukseen liittyy. Siksi koen, että kaltaisellemme kokonaisvaltaiselle toimijalle, joka vastaa laaja-alaisesti hyvän latausjärjestelmän toteutuksesta, on kovaa tarvetta. Toimintamme kattaa nykyään kartoituksen, suunnittelun, asennuksen, ylläpidon ja huollon”, Aaltonen jatkaa.

Autoliiketoimintaa ajatellessa yksi keskeinen seikka on olemassa olevan sähköliittymän taipuminen kasvavaan energiatarpeeseen kulutushuippuineen. Vanhan liittymän päivittäminen järeämpään ei aina ole paras ratkaisu: joskus uusi, vain lataustarpeelle kohdennettu sähköliittymä on oikea tapa vastata kattavan latausjärjestelmän tuomiin tehovaatimuksiin.

Auton lataamista kannattaa pääsääntöisesti tehdä siellä, missä auto on pysäköitynä. Merkittävästi kasvanut ajoenergian määrä kruunaa asioinnin ostoskeskuksessa.

Softa mukaan

Yksi Plugitin keskeinen strategiamuutos tapahtui reilu viisi vuotta sitten, kun toimintaan otettiin mukaan myös ohjelmistosuunnittelu. Asiakaskohtaisten dataratkaisujenkin aikaansaaminen talon sisällä vahvistaa kokonaistoiminnan laatua paljon. Laitteissa on nykyään tyypillisesti mukana paljon älyä ja tiedonsiirtoa. Softapuoleen varatun resurssin määrä yllättää.

”Tällä hetkellä meillä on 20 henkilöä, jotka tekevät ohjelmistototeutuksia. Haluamme luvata asiakkaillemme käyttövarmuuden ja edulliset elinkaarikustannukset. Kaikki ne ominaisuudet tehdään käytännössä softalla. Ilman sen hallintaa meillä ei olisi mahdollisuutta kontrolloida esimerkiksi asiakkaalle vakioimiamme kymmenen vuoden käyttökustannuksia”, Topi taustoittaa.

Neljä pääsegmenttiä

Lähtökohtaisesti lataamista kannattaa pääsääntöisesti tietysti tehdä siellä, missä ajoneuvoja on pysäköityinä. Tämä fakta toimii myös Plugitin toiminnan ensisijaisena johtoajatuksena.

Markkina jakautuu tällä hetkellä käytännössä neljään eri segmenttiin:

  • asuinkiinteistöt: taloyhtiöt ja omakotitalot. Työsuhdeautoilun elementit näyttelevät tässä ryhmässä omaa rooliaan.
  • toimitilakiinteistöt: Yritysten käytössä olevat kiinteistöt, joissa tapahtuu usein työpaikkalatausta.
  • julkinen lataus: lataussektorin kaupalliset toimijat. Näissä Plugitin suurin asiakas on Kesko, jolle he toimittavat kokonaisvaltaisesti koko latausjärjestelmät, käyttöön liittyvät softat ja laitteet. Kokonaisuuteen kuuluu järjestelmien ylläpito.
  • ammattiliikenne: tämäkin toimijaryhmä sähköistyy verrattain kovaa vauhtia. Plugit on pioneerina mukana kuviossa. Kehitysaskeleet alkoivat bussiliikenteestä, nyt mukaan alkaa tulla myös logistiikkaa. Riskinä on yksityisliikennettäkin enemmän se, kulkeeko kalusto varmasti suunnitellusti. Tarvittavat energiamäärät ovat latausasemakohtaisesti huomattavasti suurempia. Toimijat etsivät tyypillisesti itselleen kumppanin, joka ottaa kokonaisvastuun lataustoiminnan luotettavuudesta.

Raskaan kaluston sähköistyminen tuo järjestelmätoteuttajille uudenlaisia haasteita ratkottaviksi.

Teksti: Kalle Kalaja

Juttu on lyhennelmä Suomen Autolehden numerosta 8/2022. Kiinnostuitko? Tutustu ja tilaa Suomen Autolehti tai sen irtonumero (saatavilla diginä myös Lehtiluukusta) täältä!

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin