Vantaalla toimiva Auto-Ahonen on onnistunut rakentamaan toimintaansa jatkuvuutta, sillä korjaamo siirtyi hiljattain jo kolmannen polven vetovastuulle.
Auto-Ahonen Oy on löytänyt korjaamolleen oivan paikan Vantaan Martinlaaksosta läheltä Hämeenlinnanväylää. Samalla tontilla toimii muitakin autoilijoita palvelevia yrityksiä sekä hampurilaisravintola autokaistoineen. Ohikulkeva tie on vilkas ja vieressä on kasvava Martinlaakson asuinalue. Potentiaalia siis riittää.
Auto-Ahosen juuret johtavat kuitenkin Helsingin keskustan Munkkisaareen, jonne Matti Ahonen perusti Nissan-korjaamon vuonna 1970. Sieltä korjaamo siirtyi Lauttasaareen, josta muutettiin viitisentoista vuotta sitten nykyiselle tontille Martinlaaksoon.
Tällä hetkellä korjaamon vetovastuuseen ovat siirtyneet Matti Ahosen lapsenlapset Sakke ja Samppa Ahonen. Liiketoiminta siirtyi heille yrityskaupalla heidän isältään Jukka Ahoselta ja hänen veljeltään Pekka Ahoselta.
”Olemme veljeni Sampan kanssa kolmannen polven korjaamoyrittäjiä”, Sakke Ahonen sanoo.
Töitä laidasta laitaan
Auto-Ahosen palveluvalikoima on laaja, sillä tavanomaisten huolto- ja korjaustöiden lisäksi yritys tekee vauriokorjaus- ja maalaustöitä. Toiminnot on sijoitettu samaan, noin 800 m2 kokoiseen tilaan. Yleiskorjaamolla on neljä 2-pilarinostinta ja kaksi 4-pilarinostinta. Yleiskorjaamolla tehdään paljon huoltoja, mutta erityyppisiä korjaustöitäkin löytyy työlistalta päivittäin.
”Yleiskorjaamolla on työn alla päivittäin noin 8–9 autoa. Jono on ollut viime aikoina noin viikon pituinen, mikä on melko hyvä tilanne niin korjaamon työnsuunnittelun kuin asiakaspalvelunkin kannalta”, Sakke Ahonen sanoo.
Varaosat ketjun kautta
Autoasi-ketjuun korjaamo on kuulunut vuodesta 2008 lähtien. Autoasi-ketjun taustalla toimiva Örum Oy Ab vastaa valtaosasta korjaamon osatoimituksista. Örumin autot kulkevat neljä kertaa päivässä, mikä helpottaa reagointia muuttuvissa tilanteissa. Korjaamo käyttää tämän lisäksi myös muita varaosatukkuja ja merkkiorganisaatioita osahankinnoissa.
”Muualta kuitenkin käymme itse hakemassa osat. Olemme todenneet sen nopeimmaksi tavaksi”, Sakke Ahonen sanoo.
Auto-Ahosen asiakaskunta koostuu pääasiassa yksityisasiakkaista, joista valtaosa tulee korjaamon lähialueilta, mutta asiakkaita saapuu myös muualta. Asiakkaita kohtaavat työn vastaanotossa Sakke ja Samppa Ahonen, joten omistajat tulevat asiakkaille tutuiksi.
Näin on tehty aiemminkin ja se on myös yksi korjaamon kilpailueduista. Vastuuhenkilöt löytyvät heti ensimmäisenä, kun asiakas tulee korjaamolle.
”Meillä on paljon vakioasiakkaita ja osa asiakkaista käyttää korjaamolla useampaa kuin yhtä autoa. Välillä näkyy myös sitä, että jonkun asiakkuus jatkuu toisessa tai jopa kolmannessa polvessa”, Sakke Ahonen sanoo.
Teksti: Arto Vänttinen