Varaosaliike palvelee pääosin omaa, eri paikassa sijaitsevaa korjaamoaan ja toimii sen asiakaspalvelupisteenä.
Sipoon Autovaraosa Oy syntyi vuonna 2009 Miina ja Mika Aallon autoajelun seurauksena.
“Ajoimme tyhjänä olleen linja-autoaseman ohi ja mietimme, mitä siinä voisi olla – ja päätimme perustaa varaosaliikkeen. Mika teki siihen aikaan vauriokorjauksia, ja hänen kotitilalleen oli rakentumassa korjaamohalli. Nikkilän keskustaan perustettu varaosaliike tuli silloin mukaan ikään kuin epähuomiossa, mutta tämä järjestely on paljastunut varsin toimivaksi”, Miina Aalto kertoo.
Yrittäjä Miina Aallon johtama Sipoon Autovaraosa Oy on nimestään huolimatta ennen kaikkea autokorjaamo. Varaosat kuljetetaan omalla pakettiautolla.
Järjestelyllä yrittäjä tarkoittaa, että varaosaliike ja samaan aikaan toimintansa aloittanut autokorjaamo ovat muutaman kilometrin päässä toistaan. Tilanne on ollut sama koko yrityksen historian ajan, vaikka varaosaliike onkin muuttanut Nikkilän keskustassa kaksi kertaa.
Oma korjaamo tärkein asiakas
Autokorjaamon toiminta käynnistyi yhden asentajan voimin, ja parhaimmillaan asentajia on ollut neljä. Tällä hetkellä korjaamo työllistää kolme ulkopuolista asentajaa. Nostinpaikkoja on viisi.
“Korjaamo on nykyään yrityksen pääasiallinen tulonlähde – tämä on ihan haluttu tilanne. Aluksi tilanne oli melko lailla toisin päin”, Miina Aalto sanoo.
“Toimitamme omalle korjaamolle kaikki siellä tarvittavat osat ja nesteet. Tästä myydään asiakkaille lähinnä kemikaaleja, nesteitä, polttimoita ja muuta pientä tarviketta. Kyläläiset sekä paikallisten yritysten ja kunnan työntekijät saavat meiltä helposti tarvitsemiaan tuotteita.”
Toiminnan alkuvaiheessa korjaamon käytössä oli hallista tämä kolmella nostinpaikalla varustettu osa. Rakennuksen korkeus mahdollistaa myös paketti- ja matkailuautojen huollot ja korjaukset.
“Asiakasta on kuunneltava”
Miina Aallon tie varaosaliike- ja autokorjaamoyrittäjäksi ei ole aivan tavanomainen.
“Olen koulutukseltani lähihoitaja. Se on paras asiakaspalvelukoulu, sillä potilaiden ja omaisten kanssa toimittaessa näkee konkreettisesti, miten omalla toiminnalla voi vaikuttaa toisen ihmisen päivään.”
“Iloitsemme vilpittömästi jokaisesta meille tulevasta asiakkaasta, onhan hän tehnyt päätöksen soittaa tai tulla tiskille. Valitettavasti aika monessa muussakin paikassa kuin autokorjaamoilla asiakaspalvelijat eivät tajua, että edessä oleva asiakas maksaa palkan. Kaikki eivät ymmärrä, miten paljon asiakaspalvelija vaikuttaa omalla käytöksellään koko huollon lopputulokseen”, Aalto muistuttaa.
Teksti: Pekka Virtanen