Talousoppia korjaamoyrittäjille

AD Finlandin toimitusjohtaja Antti Valtavaara muistuttaa, että autokorjaamon tulosta mietittäessä ajatuksen on keskityttävä toiminnan tehokkuuteen.

AD Finlandin toimitusjohtaja Antti Valtavaara sanoo, että kaikki autokorjaamon menestystekijät tiivistyvät toiminnan tehokkuudessa. Tärkein tehokkuuden mittari on suhdeluku, joka saadaan jakamalla laskutetut työtunnit mekaanikkojen läsnäolotuntien määrällä.

Kun puolet keskivertokorjaamon myynnistä kertyy varaosista ja toinen puoli työstä, kannattavan toiminnan perustaksi ei Valtavaaran mukaan riitä, että korjaamo laskuttaa 50 prosenttia mekaanikkojen läsnäoloajasta. Hänestä tavoitteen pitää olla 80 prosenttia.

“Meillä se toteutuu vaihtelevasti. Jotkut AD-korjaamot pääsevät lähelle sataa prosenttia ja eräät ylikin, mutta meillä – niin kuin kaikilla korjaamoketjuilla – on myös niitä, joiden lukema jää selvästi alemmaksi.”

AD Finlandin toimitusjohtaja Antti Valtavaara huomauttaa, että kannattavan korjaamotoiminnan perustaksi ei riitä 50-prosenttinen laskutus mekaanikkojen läsnäoloajasta.

Ketju taustalla

Valtavaaran vetämä AD Finland on vuonna 1984 perustettu AD-korjaamoyrittäjien ketjuohjausyhtiö. Suurin osa AD-korjaamoista on pieniä, parin-kolmen asentajan yksiköitä. Isoimmissa korjaamoissa saattaa olla 15 työntekijää, mutta pienimmissä vain yksi.

Valtavaara kehuu AD:n korjaamokatrasta sanomalla, että se on tunnistanut ketjun tarjoamat edut ja tarttunut niihin hanakasti. Tuorein esimerkki ilmaisista ja vapaaehtoisuuteen perustuvista hankkeista on asiakaspalvelun auditointi, jonka AD Finlandin väki on toteuttanut melkein kaikissa AD-korjaamoissa viime ja tämän vuoden aikana.

“Toinen merkittävä kehityskohteemme on autokorjaamon toiminnanohjausjärjestelmä, jota markkinoimme sekä AD-korjaamoille että kaikille alan yrittäjille ympäri Suomen.”

Vaikka autot sähköistyvät, perinteisen tyylin ajoneuvot työllistävät Tuomas Vauhkostakin vielä pitkään. Vauhkonen toimii asentajana AD-korjaamoketjuun kuuluvassa HS-Autopalvelussa Nurmijärven Klaukkalassa.

Järkeviä investointeja

Valtavaara myöntää, että korjaamoyrittäjän osa ei ole tässä maailmanajassa helppo. Ajoneuvotekniikka kehittyy koko ajan, ja se lisää koulutuksen ja laiteostojen tarvetta. Tilannetta kärjistää yritysten pieni koko. Kun rahkeet eivät riitä liiketoiminnan kasvattamiseen, ei voida oikein investoidakaan.

Kokonaan oma lukunsa ovat ne muutospaineet, jotka kumpuavat autojen sähköistymisestä. Valtavaara tosin sanoo, että nyt pitää korjaamoyrittäjien miettiä kaikessa rauhassa, millaisella aikataululla ja volyymillä heidän kannattaa hankkia sähköautojen vaatimia työkaluja ja mittalaitteita.

Teksti: Jukka Saastamoinen

Juttu on lyhennelmä Suomen Autolehden numerosta 10/2021. Kiinnostuitko? Tutustu ja tilaa Suomen Autolehti tai sen irtonumero (saatavilla diginä myös Lehtiluukusta) täältä!

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin