Automechanika vuodella eteenpäin

Jälkimarkkinoinnin suurtapahtuma Automechanika Frankfurt järjestetään seuraavan kerran vuonna 2021.

Jälkimarkkinoinnin kansainväliset Automechanika Frankfurt -messut siirtyvät ensi vuoteen. Messujen uusi ajankohta on 14.–18.2021. Syynä messujen siirtämiseen ovat maailmanlaajuisen koronapandemian aiheuttamat toimenpiteet, kuten matkustusrajoitukset ja yleisötapahtumien kieltäminen.

Alun perin Automechanika-messut piti järjestää tämän vuoden syyskuussa. Messuista vastaavan johtajan Olaf Mußhoffin mukaan nykyisessä tilanteessa olisi ollut vaikea kuvitella, että syyskuussa Frankfurtiin olisi voinut saapua tuhansia messuvieraita ja näytteilleasettajia yli 180 maasta.

Päätös siirtämisestä tehtiin yhdessä Messe Frankfurtin organisaation sekä asiakkaiden ja yhteistyökumppanien kanssa. Mußhoffin mukaan Automechanika Frankfurt tullaan jatkossakin järjestämään kahden vuoden välein. Ajoitus siirtyy parittomiin vuosiin.

Turvallisuus taataan

Messe Frankfurtin johtokunnan jäsenen Detlef Braunin mukaan messuorganisaation ensisijaisena tavoitteena on varmistaa, että kaikki vieraat ja näytteilleasettajat voivat osallistua tapahtumaan turvallisesti. Pandemia on vielä monin paikoin meneillään, ja sen huippua odotetaan tulevaksi monessa maassa vasta kesällä.

“Näistä syistä olen varma, että päätös siirtää Automechanika Frankfurt vuoden 2021 syyskuuhun on oikea. Olemme käyneet asiasta tiiviitä keskusteluja asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa, ja he olivat asiasta samaa mieltä”, Braun toteaa.

Edellisellä kerralla vuonna 2018 tapahtumaan osallistui 130000 vierasta 181 maasta. Näytteilleasettajia oli noin 5000, ja näyttelyn kokonaispinta-ala oli 315000 m<+>2<P>.

 

Automechanika Frankfurt kerää jälkimarkkinoinnin ammattilaisia ympäri maailmaa yhteen seuraavan kerran vuonna 2021.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin